Labquality luovutti SHQS-laaduntunnustukset 18.10.2017

Suomen Diabetesliitto sai tunnustuksen ensimmäistä kertaa

Labquality järjestää vuosittain ainutlaatuisen juhlan laatutyön kunniaksi. Sinne kutsutaan kaikki ne sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiot, joille on myönnetty SHQS-laaduntunnustus kuluneen vuoden aikana. SHQS-ohjelma on johtamista ja prosessien jatkuvaa kehittämistä tukeva työkalu sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden käyttöön.

Suomen Diabetesliitolle SHQS-laaduntunnustus myönnettiin ensimmäistä kertaa, ja erityisen iloinen siitä oli liiton toiminnanjohtaja Janne Juvakka. Diabetesliitto on diabetesyhdistysten muodostama kansalaisjärjestö, joka antaa suoraa tukea diabeetikoille ja läheisille diabeteksen kanssa elämisessä ja edistää diabeetikoiden elämänlaatua.

Suomen Diabetesliiton lisäksi SHQS-laaduntunnustusta saapuivat vastaanottamaan tänä vuonna Vaasan kaupungin, Salon kaupungin, Itä-Savon sairaanhoitopiirin, Ventuskartano ry:n sekä Savon Vammaisasuntosäätiön edustajat. Laaduntunnustus myönnettiin lisäksi Tammenlehväkeskus Oy:lle, Turvalinkki ry:lle, Jatkopolut Oy:lle sekä Pielaveden palvelukodille.

Valokuvassa Diabetesliitto vastaanottaa tunnustusta: kuvassa vasemmalta palkinnon luovuttanut professori Jussi Huttunen, Labqualityn asiakkuusjohtaja Marja Heikkinen sekä Diabetesliiton laatupäällikkö Kirsi Heinonen, viestintäjohtaja Laura Manninen ja toiminnanjohtaja Janne Juvakka.

Tiesitkö, että SHQS-laatuohjelman avulla saat kaikki työntekijät mukaan laatutyöhön?
Lue lisää SHQS-laaduntunnustuksesta ja sen myöntämisperusteista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pin It on Pinterest

Jaa sivu